Omia tyttöjä

Omia tyttöjä
Reeti ja Sökö

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Manetan pennut ja Rauha taloon

Eilen kävin tervehtimässä Terhiä ja kasvattini Veeran 6-viikkoisia pentuja eli "mummotettavien maisteltavaksi", maistelivat huolella ja välillä hampaillaankin! Toki tuli rapsuteltua ja tervehdittyä myös Lottaa, Veeraa ja Irmaakin, mutta pääpaino oli kolmituntisessa istunnossa pentulaatikossa. Voi mahdoton, mikä meno! Reippaita, rohkeita, kauniita ja ihastuttavia kakaroita! Maanantaina menen tiirailemaan pentuja uudelleen ja yritän kuvata vähän maltillisemmin, sillä eilen en malttanut kameran takaa tiirailla ja menokuvat menivät ihan plörinäksi - liikaa kai vauhtia? Onnittelut Manetan kenneliin edelleen, ne ovat upeita pentuja ja tässä kuitenkin pari otosta pentulaatikon rauhasta:




Samalla reissulla hain Rauhan taloon! Ja ensi töikseen Sökö sai häkistä luukun jotenkin auki, kun törmäsi touhuissaan sitä päin. Vai liekö pentuhajuista tuumannut, että ne hajut liittyvät jotenkin uuteen häkin asukkaaseen ja tietoisesti avasi luukun, joten Jouni sai noukkia synttärilahjansa kattotuulettimesta


Saanen siis esitellä tuoreimman tulokkaamme: Se on Allun kaveri Rauha, Kaalepin ja Esmeraldan tytär (rekisteriin on merkitty, että naaras kysymysmerkillä!!!), syntynyt 28.6.2012 elikä tiedossa on vuosiksi eteenpäin makeita nauruja, jos nyt saapi joskus ääniarkkunsa auki. On ollut nääs aikamoisen hiljaista isossa kanihäkissä, jonka lintuja varten ostin. Allu veti kirjaimellisesti siemenet nokkaansa ja levittelee siipiään loukkaantuneena?, että mitä halvattua nyt menitte tekemään! Rauha olisi taasen hyvin kiinnostunut Allusta, mutta vielä ei vastarakkautta ole herunut vanhan herran puolelta, tyttö käveli jopa muutaman kerran Allun päälle... No, yhteinen sävel varmasti löytyy, touhu vilkastuu ja räkänauruja taas kuullaan muutaman päivän sisällä, duettona.

Otin Rauhan nyt konehommien ajaksi viereen pienempään häkkiin, että tottuu naamaani paremmin. Allu lennähti siihen kurkkimaan ja tässäpä yhteiskuvaa tältä aamulta. Ovat kiinnostuneita toisistaan, mutta voipi vierähtää tovi ennenkuin ripirinnan istuksivat. Isossa häkissä niillä on molemmilla omat orret ja Allu oli omaan nurkkaansa hamstrannut hirssin ja leivän - just joo, on se JÄTKÄ!


Jaahas ja pari tuntia myöhemmin sujuu jo näin - hivenen jo hihittävätkin :) Allu kaikissa kuvissa vasemmalla

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Iloista pääsiäistä!

Toivotamme kaikille ihanaa pääsiäisen aikaa ja monenlaista taikaa! Jos pääsiäisyönä taivaalle katsot ja tumman hahmon liitävän näät, siellä ...