Raappavuoren kennel 23 vuotta!

Muistutus, että tämä blogi on sellainen epävirallinen ja vapaamielinen tarinointitolppa härdellistämme ja ne ns. "viralliset" kotisivut menneine ja nykyisine koirinemme, pentueinemme sekä uutiset linkissä Raappavuoren kennel

Tuleepahan feisbuukissakin rätvättyä aika tiiviisti ja siellähän minä pönötän ihan omalla nimelläni.

Tänään tulee kuluneeksi 23 vuotta siitä, kun Suomen Kennelliitto myönsi meille Raappavuoren kennelnimen (19.7.1990). Ennen yhteistä taivaltamme Jouni touhusi Sajaxin kanssa mm. niitä ja minä touhusin Lissun kanssa mm. näitä - kuvia (yhteiset ovat kiinnostuksen kohteet olleet ennen tapaamistammekin ja vissiin vähän osaltaan yhteen jouduttaneet?)

No se on aika tärkeää, että kotosalla pääasiassa näkyvä harrastus passaa koko perheelle ja se nyt on varmaa, että jokainen lemmikkiperheessä asuva joutuu tavalla tai toisella osallistumaan puuhaan mukaan, sillä eihän niitä mihinkään hyllylle pistetä tauolle ja oteta tarvittaessa esiin vaan ne ovat siinä ympäri vuorokauden omine tarpeineen ja touhuineen. Pentueita meillä ei ole ollut kuin seitsemän, sillä niitä on laiteltu maailmaan elämäntilanteen ja sopivan koiran mukaan. Dobermannipentueita oli aikanaan kolme, mutta siitä ei enää ns. jalostusnartun uupuessa jatkettu. Sitten oli sitä muksutouhua ja niitä perhemenoja - perheelle pitää olla aina aikaa ja elämässä nähdä paljon muutakin kuin koiria ja niihin liittyvää puuhaa. Toki koirat ovat aina kuuluneet elämäämme kuten nuo pienemmätkin lemmikit (tavallaan olleet silleen aina osana "kalustoa") ja noitten otusten rutiineista, hyvinvoinnista, johdonmukaisesta kouluttamisesta (huumorilla!) ja ihan jokaisen tupa-asukkaan turvallisuudesta on aina pidetty huolta, mutta paljon muutakin on ehditty touhuta ja nähdä, kun ei sellaista jatkuvaa "pakollista" menoa koirapuolella ole ollut. Muksujakin on ehditty moneen harrastukseen ja menoon laitella, matkustaneetkin paljon (toimineet jo kauan luotettavasti härdellin ylläpitäjinä) ja sivuhuomautuksena muuten matkailuharrastukseen liittyen, että omista matkoistani olen Lissun hankinnan vuoksi luopunut Bostonin matkasta ja Hertan hankinnan aikaan lahjoitin Jounille itsellehankitun Portugalin matkan, lämpenihän Jounikin samantein pienempään versioon, sillä täpäkkähän tuo snautserikin on - siirtyihän hän aikanaankin suht suvereenisti saksanpaimenkoirasta dobermanniin! Nyt on tilanne se, että V-pentue on jo aikuistunut ja tässä on aikaa taas jo ollut useampi vuosi verran paneutua muihin touhuihin elikä jotenkin luisuttiin vanhaan tuttuun harrastukseen (koiranpito ei ole kyllä harrastus vaan elämäntapa!) paljon tiiviimmin ja koiramaiset menot sen myötä lisääntyneet. Ensimmäinen snautserimme Hertta otettiin alunperin ns. kotikoiraksi ja Riina-dobermannin kaveriksi, mutta siitä se touhu lähti taas alkuunsa ja nyt on maailmalle laiteltu neljä snautseripentuetta. Reetille olemme meinanneet H-pentuetta ensi talven aikana aluilleen laittaa ja eiköhän syksymmällä ole jo sulhasestakin päätöksiä tehnyt. Niistä suunnitelmista tuonnempana.

Viikonloppu kuluu koiramaisissa merkeissä, mutta silleen erilailla, sillä olemme Jounin kanssa talkoissa mukana puuhaamassa Salpausselän Koirankasvattajat ry:n järjestämää ryhmänäyttelyä (ryhmät 3 ja 9) Nastolassa ja oma trio huilailkoon kotona kaikessa rauhallisuudessa. Yhdistystyö on antoisaa ja hauskaa puuhaa!

Tässä akkainviikon sateitten alkaessa ollaan nautiskeltu touhuilusta härdellin kanssa hetkittäisten aherrusten, jopa välillä aika kiireistenkin aherrusten lomassa! Lemmikkieläinten suurin tarkoitus meidän perheessämme on pitää elämää ja iloa yllä - just tavoitin keittiönpöydältä sovussa murusia nokkivan kolmikon, yritin olla johdonmukainen ja häädin Sökon torumisen  kanssa siitä pois, Allu ja Rauha vaan levittivät siipiään ja hohottivat... No tunnustan, että minäkin hihitin silleen varkain, että se niistä hyvistä käytöstavoista, sillä ainahan meillä nuo on pöydällä kiipeilleet, kun ovat itsekseen jääneet. Pidetään koirat kuitenkin koirina ja sellaisesta tapakasvatuksesta kiinni, miten otuksensa haluaa myöhemminkin käyttäytyvän, sillä selkeistä rajoista ja johdonmukaisuudesta ne nauttivat, nautitaan me niitten puuhista ja pidetään ihmisten kesken niitä ihmisyyshetkiä. Tänään taitaa olla "merkkipäivän" kunniaksi pullakahvit!

Lämmollä taas kerran muistelen (välillä olin ihan hiilenäkin, mutta aika on kullannut monet muistot!) Lissua, Rikkeä, Lindaa, Riinaa, Urpoa, Emmiä, liutaa gerbiilejä, kääpiöhamstereita, Manu-hamsteria, Sulo-marsua... Eipä ole aika käynyt pitkäksi eikä meillä ole unohdettu ennen yhteistä elämäämme olleita otuksiamme, jotka sen kipinän sytyttivät ja kouluttivat tavallaan tähän meininkiin, mieleen juolahtaa monetkin hyvinkin maanläheiset ja opettavaiset muistot: "Älä sure sitä, että yhteinen aika on mennyttä, vaan iloitse siitä, että se on ollut."

Paljon kiitoksia kasvattien omistajille sekä tausta- ja tukijoukoille - ilman teitä tämä touhu ei onnistu!

Tsemppiä omienne kanssa ja toivon, että iloitsette otuksistanne vähintään yhtä paljon kuin me omistamme!