Raappavuoren kennel: Kennelnimi 24 vuotta!

Lauantaina 19.7. tulee kuluneeksi 24 vuotta siitä, kun meille Raappavuoren kennelnimi myönnettiin. Siis Jounille ja minulle, siihen aikaan kasvattajakurssin jälkeen kennelnimi anottiin Suomen Kennelliitosta. Sama käytäntö on nykyäänkin, mutta välillä ei kursseja kennelnimen saamiseksi vaadittu. Pentueita on ollut kahdeksan, kolme dobermannille ja viisi snautserille. Ensi keväälle on kuudes snautseripentue suunnitteilla ja hyvin ovat suunnitelmat edenneet, ne paljastan joskus tuonnempana. Koiria huushollissamme on ollut aina, normaalin ja kohtuuhektisen perhe-elämän seassa on vuosien varrella ehtinyt tuvassa pyöriä viisi dobermannia, yksi kääpiövillakoiranarttu (eläkepäivänsä), kolme snautseria ja nyt lisänä se pieni kääpiösnautseri. Vähän etuajassa tulee kirjoitettua, kun lauantaina vasta on se päivä, mutta jos juhliessa menee? Ainahan juhlaan on aihetta tai ainakin pullakahveille! Nyt on kuitenkin mainiota luppoaikaa eikä aurinko tällä hetkellä ihan täysillä paista, niin mennään näin - ihan pussaillen! Sökö ja Reeti ne jaksaa, muutkin, mutten muitten hetkiin ehdi kameran kanssa, kun ovat niin hätäisiä

Vuosien mittaan on tullut koirahommaa seurattua ja etenkin sen muutoksia. Nykyään seuraan apeana, välillä kiukkuisenakin MuTu-tuntumaohjeita nettisivuilta... Hyvänen aika, ettei ihmisillä ole muilta kuin netin ääressä plaraavilta kysellä? Useimmiten ne neuvot ovat pelkästään yhden kokemuksen tuomia tai kokonaan ilman kokemusta muodostuneita mielipiteitä tai jotain kuulopuheita jostain joskus kuulleena. Luottakaa kasvattajaan tai muuhun jo kokemusta saaneeseen koiranomistajaan - kysykää rohkeasti, jottei ne MuTu-tuntumaa omaavat neuvojat ihan metsään vie. Tai onhan siellä ihan asiaakin kirjoittavia, mutta jotenkin ne jäävät niitten innokkaitten jalkoihin. Mielipiteitä maailmaan mahtuu ja jokaisella omat kokemuksensa, niin koiralauman välisistä ikäeroista kuin lauman sukupuolen jakaumistakin jne. Eläinlääkärien ja tutkimusten mielipiteet ovat taas sitä painavaa faktaa, mutta omakohtaista kokemusta ei korvaa mikään. Noissa nettikirjoitteluissa jokainen sitä omaa malliaan pitää ainoana oikeana (tottakai!) eikä aina ehkä huomaa, ettei se homma välttämättä ihan hyvin toimikaan (ne ihanat ruusunpunalasit!). Jokainen pentu on kasvattajalle tärkeä ja jokaisen pentueen eteen tehdään kovasti työtä. Tai ainakin tuttavapiirissäni pääsääntöisesti niin tehdään, sillä ilman taustatyötä ja arvokasta kokemuksen tuomaa tietoa ei rotuja eteenpäin viedä. No toisaalta - syntyyhän niitä pentuja ihan ilman suunnitelmaakin, kun ei nuo hommat suunnitelmia tai paperitöitä oikeasti tarvitse, sillä aina on luonto tikanpojan puuhun ajanut?

"Yksi kuuli, toinen luuli, kolmas kertoi eteenpäin!"

Sellaisena ennakkoluulojen poistajana tulee koirien kanssa kulkiessa usein oltua. Meidän koiramme ovat aina ihastuttaneet monet vastaantulijat ulkoillessaan (eivät ehkä ihan kaikkia?) ja tällä hetkellä näyttävät viihdyttävän pyörätienrakentajia ja hauskoja keskusteluja tulee aina pidettyä (tätä suulauttani!). Ovat nuo ihastuttaneet muuallakin, missä on liikuttu. Ylpeä olen, sillä tuttavallisia hännänheiluttajia ovat jokaiselle ja taatusti tekevät osaltaan hyvää pr-työtä oman rotunsa eteen. Toisinkin välillä on käynyt, kuten melkein erääseen vanhempaan pariskuntaan törmätessä. Varovaisesti lähestyivät vastaantullessaan ja kertoivat sitten kuulleensa, että vihaisia ovat? Jaa! Mistä lie sellaista kuulleet vai oliko rotua kohtaan jotain ennakkoluuloja? No tytöthän korjasivat pariskunnan kuvitelmia oikein erinomaisesti ja ihastellen tovin tyttötrioamme rapsuttelivat, hyvä niin. Nokisutarin kanssa ei käsitysten korjaaminen mennyt putkeen. Tuumasi ensimmäisenä tupaan tullessaan, että juuri tuollainen isompi on hyökännyt joskus päin näköä ja suojautuessaan ottanut kunnon puremat käsivarteensa (näytti arvet). Harmillista. Laitoin koirat pihalle häiritsemästä vaikkeivät juurikaan ole noteeranneet noita pakollisia kävijöitä alkutsekkauksen jälkeen, mutta tämä sutari oli meillä ihan ekakertalainen ja suotakoon työmiehille aina työrauha. Kauheatahan se on sutaroida, jos pelkohiki selkää pitkin valuu ja ymmärrän täysin, sillä minuakin pelottaa jotkut asiat enkä pysty mihinkään keskittymään, jos ne siinä silmien alla ovat. Tällä hetkellä hirvittelen ampiaispesää pyykkitelineen vieressä maassa ja hiljaa hutaisten nakkelin pyykit eilen narulle. Ääneti meinaan hakeakin ne jahka kuivuvat eilisistä rankkasateista. Ehtivät nuo viheliäiset tuikata Sököä ja Herttaa, mutta onneksi ilman isompia kuin hetken kutisemisseuraamuksia (tähän käy mainiosti kyytabletit). Nokisutarin kanssa käytiin siinä sutaroinnin lomassa kevyttä jutustelua ja kehui kaverillaan olevan vahtina oikein kunnon rotukoiran, sellaisen sakemannin ja jonkun taistelukoiran yhdistelmän. Minä siihen tuumasin, että eihän se ole rotukoira, jos erirotuiset vanhemmat? Näppärästi kävi sutarin vastaus, jotta kyllä se vaan on! Oikein on rotukoira, kun molemmat vanhemmat ovat rotukoiria vaikkei niillä papereitakaan ole, kun maksavat niin paljon ja kaveri otti sen vahtikoiran sellaisesta normaalista kodista eikä mistään kennelistä, kun ne kennelit sellaisia pentutehtaita. Minä olin tovin sanaton (kerrankin! mutta vaan vähän aikaa...). Faktaa on, että kennelit, kasvattajat ja pentutehtaat ovat sekaisin koiratoimintaan vähemmän perehtyneiltä ihmisiltä ja Suomen Kennelliitto voisi panostaa asiaan, vaikka aikakauslehdissä, joista suunnitelma kai edelleen voimassa on? Sutarin mieltä en ehkä käännyttänyt, mutta jos harrastajien valaisu ihan yleisen keskustelun lomassa myös lisäisi kennelliiton tuntemusta ja osaltaan siten vähentäisi ns. pimeitten (valitettavasti usein myös erittäin sairaitten ja surkeissa oloissa kasvaneitten) pentujen tuontia Suomeen tai kasvatetaanhan niitä monenlaisissa oloissa meillä Suomessakin ja erilaisin tarkoitusperin. En osaa arvostaa "oman taivaspaikan varaamista" pelastamalla pentuja huonoista oloista, sillä niin kauan kuin näille riittää kysyntää, niin kauan niitä myös "kasvatetaan".

Jopas paatosta on tullut? Johtunee tästä "mammalomasta", joka osuu näköjään oikein mukaviin keleihin ja vauhtia täällä riittää! Jokeri nukkuu tosi paljon, jotta jaksaa kasvaa, mutta meno onkin railakasta, kun hereille ehtii ja mahansa täyteen saa - omaakin aikamoisen ruokahalun ja kulkee jo sujuvasti ulko-ovesta omin toimin, siitä ei siis tule sylikoiraa? Olen nähnyt nukkuvan jo Sökön kainalossa ja tänään Reeti on ottanut sen pentukouluun eli viisaa sitä omalla viisaalla tavallaan eikä tuon peppupuhtaudesta tarvitse itse välittää, nuo muut näkyvät hoitavan sellaiset hommat. Oman tyttökvartetin lisäksi arkeamme saapui sulostuttamaan Raappavuoren Eulaalia, Leah ja mainiosti toimii! Leah tuntuu pohtivan, että olikohan pikkukaveri täällä jo joskus aiemmin? Hienosti sekin pennun kanssa touhuilee ja enemmän varoo sitä kuin omat, joten hyvä homma ilman erityisjärjestelyjä

Pöydän ja tuolien alla makoili koko viisikko - kuvassa näkyy kolmen ruumiinosia?

Kuvasarjaa Jokerista, se täytti viime tiistaina 8 viikkoa ja otti kyyhkyjen ulkohäkin itselleen ulkohuussiksi, kun siinä on vähän sadesuojaa? Kyytiä saa harakansulka ja katuharja, noinkohan harjoittelee kyyhkyjen jatkokohtaamisia varten? Leluja kyllä piisaisi, mutta nuo ihastuttavat? löydöt näyttävät aina toimivan paremmin!