Oma tyttötrio

Oma tyttötrio
Reeti ja Sökö

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Rn Lahti 19.5.2013 (ja vähän näyttelysanastoa)

Aurinkoisesta ja hiostavasta kelistä sekä koiramaisesta päivästä nautittiin tänään Lahden Jokimaalla koiranäyttelyssä Karin, Jarin, Jounin, PatuEpelin, MaxFestmannin ja SököFröökynän kanssa. Marjo Järventölä arvosteli nuoret kasvattimme ja ehätti suorittaa snautserikehän loppuun juuri ennen rankkasadetta (kehä oli reilut kaksi tuntia myöhässä eikä Pennalassa satanut koko päivänä...):

Raappavuoren Festmanni: Mittasuhteiltaan hyvä, tiivis. Vielä hieman kevytrunkoinen uros. Hyvä pään pituus, linjat saisivat olla yhtenäisemmät. Tyylikäs ylälinja, riittävä raajaluusto. Liikkuu hyvällä askelpituudella, takatyöntö voisi olla voimakkaampi. Erinomainen karvanlaatu, kauniisti pippuroitunut, terhakka olemus. NUO EH, NUK1

MaxFestmanni tänään Jokimaalla kuvattuna, josko malttaisi massaa kasvattamaan



Raappavuoren Epeli: Tiivisrunkoinen, tyypiltään erinomainen uros. Oikeamallinen, pitkä pää. Hyvä ylälinja. Riittävä rintakehä. Tasapainoisesti kulmautuneet raajat, liikkuu hyvällä askelpituudella. Erinomainen karvanlaatu, pippurointi voisi olla tasaisempaa. Ulkonäöllisesti erinomainen uros, joka saisi olla itsevarmempi, josta johtuen palkintosija. AVO EH, AVK1

PatuEpeli kuvattuna 10.5.2013 meillä, snakumaista röyhkeyttä olisi tuomari toivonut tänään enemmän



Raappavuoren Fröökynä: Tyypiltään erinomainen narttu, jolla hyvät rungon mittasuhteet. Hyvä pään pituus, riittävän yhtenäiset linjat. Ylälinja voisi olla tyylikkäämpi, rintakehän alaosa saisi vielä täyttyä. Hyväasentoiset raajat, tasapainoiset kulmaukset. Liikkuu hyvällä askelpituudella ja teholla. Erinomainen karvanlaatu ja väri. Hyvä käytös. NUO ERI, NUK1

Sökö ja Max, Patua ei otettu kimppakuvaan sattuneesta syystä - tahtoo nuo urokset machoilla!


Nihkeästi palkintonauhoja jakeli, mutta hauskaa meillä oli ja toki tuolla kasvattajaryhmänkin olisi voinut ylpeänä esitellä, mutta kun koiria olisi pitänyt olla neljä. No, ehkä vielä joku kerta saan neljä kasvattia yhtä aikaa samaan näyttelyyn. Kiitos kaikille osallisille päivästä, aina on mahtava nähdä mainioita kasvatteja tyytyväisine omistajineen!

Laitanpa tähän yhteyteen pikaisen katsauksen näyttelylyhenteisiin tämän kevään näyttelyitten tiimoilta:

NUO = nuorten luokka
AVO = avoin luokka, yli 2-vuotiaat
EH = erittäin hyvä rotunsa edustaja
ERI = erinomainen rotunsa edustaja
SA = sertifikaatinarvoinen
PU/PN = paras uros-/paras narttu-sijoitus (kaikki SA:n saaneet kilpailevat tästä sijoituksesta)
SERT = sertifikaatti, näitä pitää kerätä kolme tullakseen Suomen muotovalioksi, valioitua voi aikaisintaan kahden vuoden ikäisenä
RN = ryhmänäyttely, näyttelyssä on vain osa koiraryhmistä mukana, esim. Lahden ryhmiksessä olivat esillä vain koirat ryhmistä 2 ja 5
KR = kaikkien rotujen näyttely eli kaikille ryhmille avoin
ER = rodun oma erikoisnäyttely
KV = kansainvälinen koiranäyttely, kaikille ryhmille avoin ja näissä näyttelyissä jaetaan kv-sertejä, joita tarvitaan neljä kappaletta, jos mielii kv-valioksi
CACIB = on kansainvälinen sertifikaatti, joita voi saada vain kansainvälisissä näyttelyissä
res = vara, resSERtejä ja resCACIBeja jaetaan ainoastaan kansainvälisissä näyttelyissä eikä niistä sen kummempaa, mutta mukavannäköisen ruusukkeen saa

Jos näyttelypuuha enemmän kiinnostaa, niin laitan linkin Suomen Kennelliiton sivuille, josta löytyy paljon lisää tietoa niistä touhuista Koiranäyttelyiden aakkoset

Pilkahduksia marraskuun pimeisiin päiviin!

Akka saavutti viime tiistaina seitsemän kuukauden iän. Se on innokas oppilas ja haluaa oppia koko ajan jotain uutta. Ulkoillessa se malttaa ...